Kevätkokous 7.5.2024

Kevätkokous pidettiin 
PAM Kuopion aluetoimistolla.

Osaston puheenjohtaja Satu Suvivirta toivotti kaikki tervetulleeksi ja avasi kokouksen. 
Avauspuhe:

Toukokuun 7.pvä. Ulkona +5 astetta ja ripsoo lunta. Jollakin ensimmäinen kesälomaviikko. Omaan lomaan kolme kuukautta. Jos siis on työpaikkaa enää. 

Samantien aurinko tuli ihan kuin ilkkumaan ettei vielä pitäisi luovuttaa. Pitäiskö uskoa.. 

Täytyy sanoa että jos olin syyskokouksen aikaan väsynyt, nyt alan olla uupunut. 

Tästä ei ole tarkoitus tulla henkilökohtaista sairaskertomusta kuitenkaan. Näen ympärilläni niin paljon asioita joihin pitäisi vaikuttaa. Jotkut asiat ovat helppoja. Vaikka hankkia täytettä hienoon vihreään kassiin jotka kevätkokoukseen osallistuvat saavat. 

Se on peace of cake tai no problem. Mutta mikä on vaikeinta ikinä on asenteeseen vaikuttaminen tai sen muuttaminen. Ja tuntuu että juuri sen kanssa olemme saaneet jumpata Pamilaisina eduskuntavaaleja ennen ja niiden jälkeen. Miten vaikuttaa asenteeseen? Jos kollega sanoo olevansa ylpeästi ytklainen-mitäpä teet? Itse en voinut kuin poistua paikalta koska mihinkään rakentavaan en tuossa tilanteessa pystynyt. Ja nyt omalla työpaikallani on muutosneuvottelut menossa. Ei auta sanoa “mitä minä sanoin” tai “sitä saa mitä tilaa”, tilanne on jo tässä ja voittajia ei ole. 

Painava syy on edelleen painava. Hallituksen julmat suunnitelmat aiheuttavat liikehdintää ammattiyhdistyksissä ja vaikka tilanne on surullinen ja epäuskottava, jotain tästä on seurannut. Ihmiset odottavat että “ammattiliitto hoitaa” kuului sitten liittoon tai ei. Nyt pitäisi olla hyvä sauma saada uusia jäseniä, mutta aktiivisimmat saattavat olla väsyneitä. Monet lakot ja tempaukset vievät energiaa varsinkin luottamusmiehiltä. 

 On hienoa että ihminen kuuluu ammattiliittoon. Mutta ammattiliitto ja ammattiosastot koostuvat ihmisistä. Vain murto-osa tekee tätä palkkatyökseen, pieni osa osallistuu vapaaehtoisena johtokuntatyöskentelyyn tai muuhun toimintaan. Kyydissä on tuhansia hyviä ihmisiä, mutta vetovastuu on pienellä porukalla. Reki on raskas vetää, varsinkin kun toukokuussakin lumi sotkee kulkuväylät.  

Helmikuun 1.pvä olin Senaatintorilla osoittamassa mieltä enkä ollut yksin! 

Kuopiosta lähdettiin aamulypsyn aikaan liikkeelle ja osallistuin radiohaastatteluun linja-autosta. Johtokunnastakin muutama pääsi mukaan ja osa lakkoili työpaikallaan. 

Se hetki kun punaiset liput liehuivat ja luin kylttejä...hetken tässä tuntui olevan järkeä. 

Tuhannet samanhenkiset  erilaiset ihmiset yhdessä puolustamassa perusoikeuksiaan ja vastustamassa hallituksen leikkauksia. 

Oikeasti vanha rouva rollaattorin kanssa ja happilaitteen kanssa. Rollaattorissa kyltti että onko oikein joutua odottamaan päivystyksessä kahdeksan tuntia. Hän tuli paikalla ja näki sen tärkeäksi.  

Meillä kaikilla on elämämme,haasteemme, intohimomme ja inhokkimme. Rahat vähissä, sää huono ja koko elämä epävarmaa. 

Olemme kuitenkin tässä nyt yhdessä. Meillä on jotain voimakasta yhteistä näkemystä ja ymmärrämme ammattiliiton tärkeyden. Mutta miten meitä voisi olla tässä enemmän? Sieltä kyydistä voisi tulla jouduttamaan matkantekoa ja jakaa vastuuta. 

Pääsisimme lähemmäs päämäärää nopeammin. Ammattiliitolta odotetaan ihmeitä mutta ihmeisiin tarvitaan uskon lisäksi tekijöitä. Ja niitä on vähemmän. 

Mitä sinä voisit asialle tehdä?  

Tulit kevätkokoukseen, kiitos siitä. 

Tästä on hyvä jatkaa 

Hommat jatkuu😉