Johtokunnan kokous 30.5.2024

Johtokunta kokoontui 30.5. ja asioina mm. 

  • EU-vaalit ovat käynnissä Ennakkoäänestys 29.5.–4.6. Vaalipäivä 9.6.Europarlamenttivaalit ovat tärkeät vaalit PAMin jäsenille ja ammattiliitoille.
  • SASKin vuoden 2024 lähettiläskoulutus järjestetään lähikoulutuksena Helsingissä 21.–22. syyskuuta. Koulutus on suunnattu kaikille työelämän ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Tavoite on lisätä tietoutta globaaleista työelämäkysymyksistä, SASKin ja sen kumppaneiden työstä maailmalla sekä tavoista vaikuttaa työntekijöiden oloihin. Aiempaa osaamista tai tietoutta aiheesta ei tarvita.
  • Vastasimme liiton TES kyselyyn. Kyselyssä on arvioitavana PAMin liittokokouksen syksyllä 2023 päättämään tavoiteohjelmaan sisältyviä tavoitteita sekä Orpon-Purran hallitukselta tulossa olevia heikennyksiä mm. työlainsäädäntöön, sopimusjärjestelmään ja lakko-oikeuteen. Lisäksi annoimme muita alakohtaisia tavoitteita tulevalle sopimuskierrokselle. 
  • Valtuuston kuulumiset esittivät Minna Ropponen-Korhonen ja Minna Salberg. PAMin valtuuston kevätkokous oli Helsingissä 22.–23.5. ja liiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen toi puheessaan esiin osa-aikatyön ongelmia, jotka ovat kasvaneet nykyhallituksen aikana.
  • Satu Suvivirta ja Minna Salberg osallistuivat SDP:n puolue- ja eurovaaliristeilylle. Risteilyllä paljon asiaa niin eurovaaleista kuin muistakin ajankohtaisista politiikan teemoista. Satu osallistui myös SAK:n seminaari Tahkolla oli 17.–18.5. 
  • Johtokuntalaisia osallistui Osaava ammattiosasto -tilaisuuteen, joka oli 9.-10.4.2024 Järvisydämessä. Kurssilla pohdittiin ammattiosaston tarkoitusta, toimintaympäristöä ja johtokunnan roolia / vastuuta.

Uusia etujakin on tulossa:

Fysioterapia Syvärinranta Oy. Osastomme jäsenille -10 % alennus. Koskee Nilsiä ja Siilinjärven toimipaikkoja.

Tulossa myös uusi etu työ- ja turvajalkineiden ostoon ETRA Megacenter Kuopio – 15 % alennus. Lisäksi 20 ensimmäiselle jalkineiden ostavan osaston jäsenelle annamme 20 € tuen kuittia vastaan.
Sopimus allekirjoitetaan piakkoin.

Tiedoksi, että Smartum-seteleiden paperiset versiot poistuvat ja muuttuvat digitaaliseen muotoon. Koska emme voi hallita enää käyttöä, niin etu poistuu. Toimistolta setelit loppuivat 29.5.2024.

Osastomme oma jäsenkampanja on päällä 1.4.2024 alkaen.

Tilaisuuksia:

  • Luottamushenkilöille suunnattu tapahtuma on 18.6.2024 klo 17–20 Saanalla.
  • Perhetapahtumana Vehmasmäen Eläinpuisto. Jäsen voi valita päivistä la 29.6. tai la 20.7.2024.
  • Jäsentapahtumana Roll-laivat Kallavesi risteily.
  • Tallinnan matka tulossa syksyllä 2024.

SAK:n Vuoden Pohjois-Savon Duunari on Minna Ropponen-Korhonen.

Hyvinvointimessut ovat Suonenjoella 10.8.2024 ja perheille on iltaohjelmaa, jossa esiintyjänä laulaja-lauluntekijä Ilta. Osaston jäsenille  5€:n omavastuulla liput iltaohjelmaan.

SAK:n uusi edustajisto on koolla Helsingin Marina Congress Centerissä maanantaista keskiviikkoon 3.–5.6. Järjestäytymiskokouksessa edustajisto muun muassa valitsee SAK:lle puheenjohtajan, edustajiston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat sekä hallituksen jäsenet.
Osastomme puheenjohtaja Satu Suvivirta on SAK edustajistossa.

Hyvää Kesää